Tokoa ja häiriönsietokyky koetuksella ?>

Tokoa ja häiriönsietokyky koetuksella

Ollaan käyty ahkeraan tokoilemassa. Viime viikolla käytiin ensimmäistä kertaa ulkokentällä treenaamassa Hennan ja Oivan kanssa. Elmo oli ihan lunkisti kun mentiin paikalle ja haukahti vain alkuun muutamaan otteeseen Oivalle. Teki töitä hyvin ja kivalla asenteella. Elmo oli liinan päässä koko ajan ja vaikka en pitänyt kiinni, oli se mulle kuitenkin varmistus keino ettei lähde huitelemaan mihinkään. Kerran taisin joutua muistuttamaan koiraa ettei sovi lähteä moikkaamaan Oivaa, vaan että nyt tehdään mun kanssa. Tehtiin vähän kaikenlaista, liikkeestä maahan ja istu, seuraamisia, häiriötreeniä kontaktilla, eteentuloja, noutoja… Elmo leikki paljon paremmin pihalla kuin sisällä pitkään aikaan, oikein kunnolla vetäen! Tuosta treenistä jäi hyvä mieli ja varsinkin kun loppuun tehtiin vielä paikallaolo, jossa metsästä pyöräili sattumalta kaksi miestä, jotka kaartoivat koirien edestä. Ja kumpikaan ei noussut! Muutaman kerran laitoin labradorin puuhun kiinni ja jäikin siihen ihan kivasti ja rauhassa nuuskimaan.

Tämän kerran jälkeen käytiin torstaina Hennan mukana Murrella treenaamassa heidän porukassaan varapaikalla. Ja Elmo oli ihan mahdoton. Osasi alkuun vain haukkua ja kiihtyä kaikesta ja kaikelle. Toiset koirat kuulivat kunniansa jos kehtasivat leikkiä tai juosta. Loppua kohti parani sietokyky huomattavasti ja Elmokin malttoi keskittyä omaan juttuunsa vaikka toisella puolella koira leikkikin innoissaan. Alkuun tehtiin kuitenkin ryhmäpaikkis häiriöllä. Me mentiin alkuun mukaan, kun ”liikkuri” poistui huoneesta ja palasi rauhassa. Käytiin palkkaamassa koirat ja ”liikkuri” poistui uudestaan huoneesta ja palasi melkoisella ryminällä. Elmo pysyi maassa. Oli tietysti pää ihan ylhäällä ja valppaana, mutta pysyi kuitenkin. Häkissä oli tosi kivasti väliajat, muutaman kerran piippaili, mutta ei mitään häkkiraivareita saanut. Ihmettelin kyllä tuota suurta reagointia toisiin koiriin. Syitä tähän keksin muutamia; uusi halli (ollaan rauhoittumiskurssilla oltu toisessa hallissa), viimeksi ollaan ryhmätreenissä oltu joskus viime vuonna kun olivat vielä DoXXilla, mä en ollut tarpeeksi tiukka ja kiihdyin itsekin kun haukkui (pitäisi miettiä etukäteen mitä tehdä jos haukkuu, ettei mene lukkoon..)… Onhan noita syitä. Seuraavalla kerralla koitetaan olla taas rauhallisempia ja niin ettei reagoida kovin vahvasti toisiin koiriin. Loppuajan Elmo kyllä teki tosi hyvällä ilmeellä töitä olematta liian kiihdyksissä. Siihen oli hyvä lopettaa!

Keskusteltiin Hennan kanssa vielä tuosta kiihtymisestä ja miten siihen puutua. Täytyy nyt miettiä kunnolla juurikin, että mitä tehdä jos/ kun haukkuu, miten estää se ja antaa uusi mahdollisuus valita. Jos valitsee minut on kaikki kivaa, jos valitsee haukkumisen, joutuu istumaan yksin ja miettimään tekosiaan. Sitten saa valita uudestaan.

Maanantaina käytiin DoXXilla ja koitin olla tosi johdonmukainen ja tiukka että nyt tehdään töitä ja kun ei tehdä, on Elmo häkissä. Meni ihan tosi kivasti! Muutaman kerran yritti haahuilla ja yhdessä kohtaa lattia haisi tosi hyvälle, mutta kun noista selvittiin, oli tosi kiva tehdä töitä! Elmo meni ja tuli häkistä tosi hyvin ja loppuajan oltiinkin niin että häkin ovi oli koko ajan auki, sieltä vain sai tulla luvalla. Elmoa ei paljoa kiinnostanut kaverini koirat, jotka töhnäsivät lähistöllä vaan teki mun kanssa kivasti!

 

Tätä omaa tekstiäänkin kun lukee, niin huomaa hurjaa edistymistä vaikka toisaalta harmittaa kun Elmo on niin terävä toimissaan. Kesään mennessä meillä muutamia tavoitteita ihan normi käytökseen siis. Pystyy jäämään puuhun kiinni ilman mitään ihmeempiä, ei hurjasti häiriintyisi muista koirista treenatessa -> molemmille luottoa toisiinsa. Käydään Elmon kanssa lenkeillä sekä lapsien että hevosten kanssa (kerran ollaan nyt tehty molempia, hevonen jännempi kuin lapsi.. Mutta ehkä kesällä molemmat ok). Mitäs muuta.. Lenkeillä ja varsinkin irti ollessaan luoksetulot olisi kuultava aina (on nyt muutaman kerran rallatellut korvat lukossa vaan, joten ollut nyt vaan liinan päässä) Muutenkin selkeämmät säännöt kaikkeen arkeen, autoiluun ja lupia kysytään joka ovella.

On tuossa koirassa paljon vielä tekemistä ja vaikka epätoivo välillä tulee, on se aika hieno poika reilu vuoden ikäiseksi kuitenkin :) Yhdessä kehitytään paremmaksi ja takapakit opettaa. Saa nähdä mitä kevät ja kesä tuo tullessaan. Me ainakin odotellaan jo kovasti lämpimiä päiviä!

Tässä muutama kuva lenkiltä hevosen kanssa. Se oli kyllä tosi jännää. Ei haitannut jos heppa kulki ihan takana, mutta edessä ei pystynyt Elmon pienet herneet ymmärtämään ja keitti yli. Mutta harjoituksella tämäkin varmasti paranee. Kotona ohittaa hevoset ihan hyvin, ei kyttäile, ihmettelee vaan rauhassa.

||||| 0 Tykkään! |||||

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.