Toko rallylla ja ilman ?>

Toko rallylla ja ilman

Ollaan nyt käyty Koirakoulu Naantalin Rallytoko ryhmässä aina sunnuntaisin treenaamassa. Opettajana on tosi pätevä Outi, jolla on joka kerta vinkkejä ja parannusehdotuksia treeneihin. On ollut Elmon kanssa kiva käydä treenailemassa kun periaatteessa on ihan uusi laji, mutta toisaalta paljon samaa löytyy kuin ihan perinteisessäkin tokossa. Hyvin Elmo osaa tehdä jo liikkeitä joita ollaan vasta tämän takia harjoiteltu. Yksi koira suorittaa kerrallaan, mikä sopii meille hyvin! Saa rauhassa keskittyä omaan tekemiseen ja Outi korjaa tarvittaessa. Tehdään treeneissä alokas ja avoimen luokan kylttejä, joten oppii samalla vähän vaativampiakin ohimennen. Muut on jonkunverran kisanneet mutta samoja tehtäviä tehdään kuitenkin. Outi osaa muokata tehtäviä koirakon mukaan.

Hankalin osa taitaa tulla ohjaajan puolelta, kun pitäisi osata tulkita kyltit ja samalla ohjata koira selkeästi suorittamaan oikeassa paikassa tehtävät. Elmon kanssa oli vaikeaa aluksi sivulta eteenistumiset, mutta niitäkin on nyt treenattu ahkerasti kotona. Onnistuu jo ilman apuaskelia vauhdistakin. Kiva kun on tällaisia opetuksellisia haasteita opeteltavana.

Keskiviikkoisin on jatkunut kisaavien ryhmän toko treenit. Elmo on ollut yleensä ihan super suuresta häiriöstä huolimatta. Pystynyt keskittymään meidän omaan juttuun vaikka toiset koirat juosseet muutaman metrin päästä. Kiva kun voi vähän rennommin ottaa jo ja saadaan jotain aikaiseksikin treeneissä. Keväällä Elmon häiriönsieto on pakostakin kasvanut jos kestää pienessä hallissa kymmenen koiran yhteistreenit. Yksilötreeniä saa ottaa jokainen vuorollaan jos haluaa.

Viime lauantaina oli Koirakoulu Naantalin pikkujoulut koiraillen, eli the Amazing dog race. Ihan supermukava tapahtuma jossa tehtiin tehtäviä ryhmässä. Meillä oli neljän koiran kova tiimi jossa kaikilla oli omat vahvuutensa. Tehtäviä oli mm pussihyppely koiran kanssa pujotellen törppöjä, pari tietovisaa, häiriöluoksetuloa, rallitokoa ja kaikkea muuta hauskaa. Elmo oli kyllä koko illan ihan sika.

Se haukkui ja räyhäsi kaikelle mikä liikkui. En ees tajua miten se voi olla vielä noin kamala jos haluaa. Toi käytös tais olla monen sattuman summa. Ensinnäkin sitä jännitti kun oli paljon koiria halleissa, mua jännitti sama asia joka sitten tuplaantui taas Elmoon. Lisäksi en oikein kehdannut komentaa sitä niin kunnolla kuin olisin tehnyt missä tahansa treeneissä. Odottelua ja sellaista ”lunkisti hengailua” tuli myös pakosti väliin kun muut suoritti. Kaiken ylimääräisen ajan haukkui turhaumaa. Jos joku tuli vahingossa liian lähelle haukkui sille. Oli se kamalaa, mutta tapahtuma itsessään oli huippu! Täytyy kesällä mennä ulkotapahtumaan joka varmaan sopii meille paremmin.

Tosiaan, vaikka Elmo oli sika, meidän ryhmä voitti koko kilpailun! Woop! Ihan mieletöntä, saatiin koirille herkkupussit ja yhteiseksi iso kierto pokaali. Lopuksi vielä tapahtumassa palkittiin ihmisiä ja koiria hauskoilla pokaaleilla. Jaossa oli sellasia kuin ”vuoden narttu”, ”veteraanipalkinto” (joka meni Sarille ja pojille, onnea!).  Mekin saatiin oma pokaali ”vuoden taistelija” saatesanoilla ”Jennillä on maailman vaikein koira ja silti se vaan jaksaa hymyillä!” Kiitos koko KKN tiimi ja Marsu erityisesti, ootte huippuja!

Tänään käytiin sitten hallilla tokotreeneissä. Huomasin Marsun olevan hallilla myös joten kävin kysymässä yksäriä, että saadaan korjattua se typerä käytös. Hänpä kutsui meidät käymään heidän treeneissä ja Elmo haukkui pari kertaa ainoastaan. Joka kerrasta sai hetken verran kurinpalautuksen niin että pidin poskista kiinni. Ja se tehosi. Siihen ei muuta tarvittu kuin joka kerta puuttuminen rumaan käytökseen. Elmo rauhoittui silmissä ja me saatiin onnistuminen asiassa. Elmo hengaili autossa hetken ja käytiin kisaavien treeneissä tekemässä paikkis ja vähän tottista odotellessa.

Elmosta lähti säälittävän kasan verran karvaa
Elmosta lähti säälittävän kasan verran karvaa

 

Huomenna käydään vielä iltapäiväkerhossa tekemässä toinen korjaussarja, josko se sitten tokenisi hetkeksi ja mä tajuaisin taas et miten tärkeä sen käytökseen on puuttua heti eikä odotella että se syö kaikki ympäriltä kun riehuu. Onneksi on ihania kouluttajia jotka takoo minunkin päähäni vähän järkeä taas.

||||| 0 Tykkään! |||||

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.