Browsed by
Avainsana: Video

Tämähän edistyy! ?>

Tämähän edistyy!

Viime viikolla oli vienti-kurssia niin että minäkin pääsin mukaan. Tänään viimeinen kerta, mutta lupaavalta näyttää tämäkin liike. Tehtiin aluksi rannalta veteen vientiä, niin että vastaanottaja seisoi vedessä. Elmo vei innolla. Toistettiin muutamaan kertaan ja palkka taisi tulla joka kerta vastaanottajalta. Seuraavalla kierroksella tehtiin veneeseen vientiä. Ensimmäinen kerta kun Elmo teki vientiä veneeseen ja ampui vauhdilla matkaan. Antoi esineen kiltisti veneeseen ja palkkasin rannalta. Toisella kerralla lähti yhtä innoissaan veteen, mutta alkoi miettiä ettei tuolta veneestä tullutkaan namia, niin palautti mulle…

Read More Read More

Sateisen sunnuntain treenailuja ?>

Sateisen sunnuntain treenailuja

Käytiin tossa hetki sitten pihalla Elmon kanssa vähän harjoittelemassa. Mentiin metsään ja koitettiin ensin vientiä. Minä lähetin ja Tomi otti vastaan. Oli vain hieman hankalaa, kun oli toisessa kädessä videokamera, niin en saanut kunnolla lähetettyä koiraa. Joten ne pätkät kun kuvasin, meni aika huonosti. Elmo joko otti varaslähdön, lähti ilman lelua tai jotain muuta sähläsi. Kun laitoin kameran pois, teki muutaman hyvän viennin. Harjoiteltiin myös hiukan malttia, noutoa ja hakua. Ne meni aika kivasti. Videolla näkyy paremmin. Lopuksi vielä Elmon…

Read More Read More

Nomea välillä ?>

Nomea välillä

Ollaan joka sunnuntai käyty Nomeilemassa Raisiossa. Elmo alkaa olla jo aika hyvin kartalla, että mitä siellä tehdään. Tehtiin harjoitusta veden äärellä, kun oli niin kovin kuuma. Aluksi heitettii pari markkeerausta Elmolle veteen, ja koira hakikin ne vauhdilla. Toinen vain kuumuu niin paljon veteen heitetyistä dameista, ettei niitä oikein voi ottaa. Testattiin siis niin, että Nina heitti saarekkeelle pari damia niin ettei Elmo nähnyt. Lähetin pennun hakemaan damit haku-käskyllä ”find”. Ensimmäinen löytyi melko helposti ja lähtikin palauttamaan damia heti. Toinen dami…

Read More Read More

Vähän treeniä ?>

Vähän treeniä

Käytiin tänään hiukan harjoittelemassa lähistöllä olevalla kentällä lenkin yhteydessä.  Vahvistin sivulle tuloa ja imuttamalla seuraamista. Leikin ohella myös lelun tuominen onnistui hyvin, yleensä kun lähtee huitelemaan lelun kanssa yksikseen. Videolla pieni pätkä ”seuraamista” sekä leikkiä.               Lopuksi käytiin vielä kävelemässä poikien kanssa ja sainkin muutaman ihan hauskan kuvan pojista. Nämä on kyllä vaikeat kuvattavat yhdessä. Elmo ei pysy paikoillaan vielä juurikaan ja Nappe katselee kaikkea muuta kuin kameraa. Jos voisi kaksi kuvaa yhdistää, olisi…

Read More Read More