Browsed by
Avainsana: Sosiaalistaminen

Keskikesän kuulumisia ?>

Keskikesän kuulumisia

Tasan kaksi kuukautta sitten on edellinen postaus tehty. Tässä kahdessa kuukaudessa käytiin pohjalla ja noustiin ylös takaisin vauhdilla! Ollaan käyty koiraporukalla raveissa tutustumassa. Elmo oli alkuun jännittynyt mutta totesi sitten ettei tarvitse hötkyillä. Ollaan kahdestaan käyty kaupoilla ja keskustassa hyvällä menestyksellä. Lenkkeilty pyörällä, juosten ja kävellen ympäriinsä. Käyty uimassa ja otettu rauhassa. Tokoa ollaan treenattu epässäännöllisen säännöllisesti ja vesipelastuskausi on aloitettu. Niin paljon hyvää on tapahtunut ettei tiedä mistä aloittaisi. Kaupungilla käveltiin Hansakorttelissa fiksusti ja kävelykatua haistellen. Juoksemassa ollaan käyty…

Read More Read More

Valtakunnallisen koiranpäivän onnistumisia ?>

Valtakunnallisen koiranpäivän onnistumisia

Meillä on uusi koira. Senkin nimi on Elmo. Se on myös kaksi vuotias labradori. Ja musta. Oikeastaan se taitaa olla sama koira ulkoisesti. Jotain on kuitenkin naksahtanut sen sisällä oikeaan asentoon. Tämä koira kävelee kivasti ulkona, ohittaa koirat kun on käskynalla, kuuntelee hyvin ja ottaa kontaktia hurjan paljon. Meidän lenkit on näyttänyt muutaman päivän tältä: Hurjaa eikö? Mä varmaan herään kohta tästä ihanasta unesta ja lähden ulos viime viikkoisen monsterilabukan kanssa. Toivotaan että mikään ei kaada tätä ihanaa tunnetta! Ehkä…

Read More Read More

Kohti kevättä! ?>

Kohti kevättä!

Tämä viikko on ollut ohjelmaa täynnä. Tämä viikko on ollut aivan mahtava. Tämä viikko on ollut myös raskas. Millainen viikko meillä siis onkaan ollut? Maanantaina aloiteltiin tuttuun tapaan DoXXissa. En oikein osannut mitään ihmeellistä treenata, jotenkin motivaatio ihan hukassa. Tehtiin rauhoittumisia treenien välissä ja joka kerta Elmo rauhoittui nopeammin ja nopeammin. Treenit meni vähän leikkien ja touhuillen temppuja. Mutta se rauhoittuminen oli Elmolle vaikeinta. Ensimmäisellä kerralla meni vajaa 10 min ja viimeisellä lähempänä minuuttia. Tiistaina käytiin Hennan (+Oiva ja Flora)…

Read More Read More

NoseWork on hyvä laji kiihkeälle ?>

NoseWork on hyvä laji kiihkeälle

Ollaan nyt aika ahkerasti käyty treenaamassa hajuerottelua sekä itsenäisesti että järjestetyissä treeneissä. Elmo alkaa olla jo tosi hyvä etsimään. Etsitään siis edelleen eucalyptusta erilaisista paikoista ja laatikoista. Kohta voidaan varmaan ottaa jo toinen haju mukaan. Ostin itselle myös pieniä koreja joissa voi treenata laatikko etsintää. Elmon mielestä se on kaikkein tyhmintä kun hajut on laatikoissa. Ei jaksaisi ollenkaan etsiä ja ilmaista rauhassa vaan alkaa arvailemaan ja säätämään. Mutta sekin on parantunut omien laatikoiden myötä. Ninan luona tehtiin muutamat treenit tuossa…

Read More Read More

Lapsia liikkeellä ?>

Lapsia liikkeellä

Ollaan Elmon kanssa nyt tutustuttu lapsiin hienosti. Viime viikolla kävi vauva kylässä ja Elmo kävi fiksusti moikkailemassa. Eilen käytiin keskustassa vaunulenkillä ja tänään oli aiheena kävelylenkki toisen ystävän vauvan ja kolmisen vuotiaan lapsen kanssa. Hienosti Elppa osaa jo olla. Vauhtia olisi aamun lenkillä ollut enemmän kuin tarpeeksi, mutta laitoin sitten vain kylmästi kuonopannan, että voidaan keskittyä olennaiseen. Alkuun Elmo haukahti muutaman kerran vanhemmalle lapselle, mutta hetken käveltyään ei välittänyt ollenkaan enää. Lapsi sai juosta kiljuen Elmon ohi tai jäädä etsimään kyykyssä kiviä maasta ja…

Read More Read More

Malttitreeniä ?>

Malttitreeniä

Viikko sitten sunnuntaina käytiin vähän tekemässä muiden riistatreeneissä malttia. Elmo tuntui kiihtyvän hiukan riistoista, mutta ei juurikaan toisista koirista tai noudoista. Haahuili ympäriinsä ja oli ihan ok, ei mikään mahdottoman kiihtynyt, mutta välillä pääsi haukku. Starttarin laukaukset sai Elmon ihmettelemään äänen suuntaan, mutta ei muuta reaktiota. Tomi oli kuvaamassa meidän mukana, kun jatkettiin treeneistä matkaa maalle suoraan. Kivoja kuvia tuli! Maalla Elmo kävi pulikoimassa ja sai kotiin viemisiksi vesihännän… Oli kyllä kipeä seuraavat kaksi päivää. Sunnuntaina vain piippaili koko illan…

Read More Read More

Tokoa ja häiriönsietokyky koetuksella ?>

Tokoa ja häiriönsietokyky koetuksella

Ollaan käyty ahkeraan tokoilemassa. Viime viikolla käytiin ensimmäistä kertaa ulkokentällä treenaamassa Hennan ja Oivan kanssa. Elmo oli ihan lunkisti kun mentiin paikalle ja haukahti vain alkuun muutamaan otteeseen Oivalle. Teki töitä hyvin ja kivalla asenteella. Elmo oli liinan päässä koko ajan ja vaikka en pitänyt kiinni, oli se mulle kuitenkin varmistus keino ettei lähde huitelemaan mihinkään. Kerran taisin joutua muistuttamaan koiraa ettei sovi lähteä moikkaamaan Oivaa, vaan että nyt tehdään mun kanssa. Tehtiin vähän kaikenlaista, liikkeestä maahan ja istu, seuraamisia, häiriötreeniä kontaktilla, eteentuloja, noutoja……

Read More Read More

Kevätrieha! ?>

Kevätrieha!

Tänään oli Idea kirppiksen pihalla Turun eläinsuojeluyhdistyksen ja kirpparin yhteinen Eläimellinen kevätrieha. Käytiin Elmon kanssa siellä sosiaalisoimassa ja olihan siellä vilinää! Mennessä pentu haukkui aika paljon, mutta rauhoittui myös nopeasti vaikka ympärillä oli hevosia, toisia koiria (osa haukkui paljonkin), minipossu ja juoksevia lapsia. Sai kyllä olla ylpeä miten hyvin Elmo pystyi keskittymään hälinästä huolimatta mun tekemisiin, tai ainakin niihin nameihin. Toki tarkkaili ympäristöään ja välillä haukkuikin liian lähellä olevaa hevosta tai haukkuvia koiria. Mutta pääsääntöisesti oli tosi nätisti. Kevätriehassa oli…

Read More Read More

Leikkiä vaan ?>

Leikkiä vaan

Tällä viikolla ei ole paljoa tehty mitään treeniä, mutta ollaan kyllä paljon nähty koirakavereita. Tässä kuvasatoa eri tapaamista. Elmo ja Shetlanninlammaskoira Kio   Käytiin myös katsomassa toistakin shelttiä, 10 kk ikäistä Rölliä   Tänään käytiin myös moikkaamassa Oiva-veljeä! Kyllä pojat painivat innoissaan. Osasivat jo hiukan rauhoittua riehumisen välillä.

Ensimmäinen hammas lähtenyt! ?>

Ensimmäinen hammas lähtenyt!

Huomasin eilen, että Elmolta on ensimmäinen hammas lähtenyt irti! Yläetuhammasrivi oli harventunut ja toinenkin heilui jo. Tästä se hampaiden lähtö sitten alkaa, Elmo tänään 15 viikkoa. Meillä on ollut melko noutaja-painoitteinen viikko. Keskiviikkona käytiin moikkaamassa velipoika Oivaa, kun asuu kivasti myös Turussa. Oivan touhuja voit seurata täältä. Treenailtiin aluksi hiukan luoksetuloja sekä noutoja. Sainkin Elmon melko hyvin palauttamaan sekä lelun että damin. Tämäkin on nyt vähän kysymysmerkkinä itselle vielä, että miten opetan noudot. Vannoutuneet NOME-ihmiset kieltävät kaiken heittämisen pennulle sekä…

Read More Read More