Browsed by
Avainsana: Oiva

Kolmen H:n tavoite ja käytöksen poimiminen ?>

Kolmen H:n tavoite ja käytöksen poimiminen

Keksisin hyvän tavoitteen tälle vuodelle! Hallinta Häiriö Hauskanpito Viis kisoista ja kokeista, kunhan saadaan vuoden tavoite saavutettua. Toki kun kaikki kunnossa ja hyvä fiilis voi käydä näyttämässä osaamista, mutta noihin nyt keskitytään. Eilen oli toinen kerta Tikkujutun koulutustekniikka kurssia. Teemana oli tällä kertaa käytöksen nappaaminen / poimiminen / capturing Tällä tekniikalla on helppo poimia koiralle luontaisia asioita. Esimerkkejä asennoista tai liikkeestä jotka voidaan opettaa tällä tavalla: Istu Maahan Seiso Katsekontakti Peruutus Koira oppii itse tarjoamaan asentoja ja temppuja. Oppii nopeasti…

Read More Read More

Malttia, malttia ?>

Malttia, malttia

Maanantaina oli Auran nuuskujen toinen damikurssikerta. Alku oli melkoista sähläämistä ja koitin pitää Elmon rauhallisena namittamalla koiraa. Meidän opettaja kysyikin, että mistä hyvästä palkkaan koiraa noin paljon. Aloin itsekkin miettiä, enkä tosiaan tiedä. Elmo kiihtyy nameista ja koitin pitää nameilla rauhallisena, melko loogista eikö.. Lopetin siis turhien namien antamisen, ja kas kummaa, Elmo rauhoittui! Kyttäili toki kaveria ja ympärilleen, mutta oli tosi rauhallinen verrattuna hetkeen ennen. Nuo alut on kyllä meille vaikeita, siis se kun mennään treenipaikalle. Ei se sitten enää…

Read More Read More

Kaupunkikävelyä ja toipumista ?>

Kaupunkikävelyä ja toipumista

Nähtiin pitkästä aikaa Elmon veli Oiva sekä Henna ja päätettiin laittaa elämä risaiseksi ja lähteä Turun keskustaan kävelemään. Mietin aluksi että miten selvitään ihmishälinässä, kun juoksijat, pyöräilijät ja hengailijat menee ohi. Huoli oli turha, koska hienostihan pojat olivat! Toki oli myös säntäilyä, sähläystä, kiskomista, painimista ja  haukkua. Mutta myös hienosti kävelyä, tosi hyviä ohituksia, rauhottumista, poseeramista ja ylpeitä taluttajia! Käveltiin Tuomiokirkolta Förille. Siitä joen yli ja toista puolta takaisin. Hyvin meni siis kaiken kaikkiaan, pitäisi useamminkin vains uskaltaa kun osaa…

Read More Read More

HAKU on kivaa! ?>

HAKU on kivaa!

Aloitettiin pari viikkoa sitten Katja Kontun vetämässä HAKU-alkeisryhmässä. Katja itse treenaa säännöllisest Tikku – koiransa kanssa ja kirjoittaa Facebookkiin sivulle tikkujuttu.  Henna pääsi myös mukaan Oivan kanssa. Katja on hurjan mukava opettaja! Ja osaa kertoa miksi joku juttu tehdään niin kuin tehdään. Kurssi kestää viisi viikkoa, paikkana Paimion laitamilla oleva metsä. Meidän keskiviikkoryhmässä on aika vähän porukkaa, me Elmon kanssa, Oiva ja Henna sekä joku vieraileva tähti (molemmilla kerroilla ollut eri koirakko). On kuitenkin vielä riittänyt hyvin maalimiehet kaikille koirille. Katja treenaa myös oman koiransa samalla…

Read More Read More

Pentukurssia ja lenkkikuvia ?>

Pentukurssia ja lenkkikuvia

Auran nuuskujen pentukurssi alkoi myös viime tiistaina. Oli kiva nähdä muitakin noutajan pentuja ja nähdä minkälaisia ne ovat. Noh, melko paljon rauhallisempia ja hiljaisempia kuin Elmo. Toisaalta kiva kun koira on aktiivinen ja ottaa kontaktia myös itse vaikka pitikin keksiä Elmolle tekemistä melkein koko ajan, ettei ala haukkumaan muita koiria. Tehtiin paljon ohituksia ja kävelyharjoituksia. Ohitukset menivät hyvin, eikä Elmoa paljoa siinä kiinnostanut toiset koirat. ”Ohi” – käsky on aika vahva meillä jo, mutta jos vapauttaa lenkilläkin liian aikaisin tulee…

Read More Read More

Vanton tila ?>

Vanton tila

Käytiin tänään Hennan kanssa Vanton tilalla treenaamassa. Mulla oli mukana Elmo ja Hennalla oli Oiva sekä Flora. Elmo haukkui pihalla toisia koiria jonkin verran, mutta rauhoittui sitten. Sisälle otettiin häkki mukaan, jotta tottuisi olemaan myös siellä vaikka ympärillä tapahtuukin. Elmo on ollut häkissä ainoastaan kotona tai autossa. Kerran ollut kylässä nukkumassa siellä, mutta muuten ei ole siellä ollut. Oli siis Elmolle melko kova paikka joutua sinne vaikka ei väsyttänyt. Huutohan siitä tuli. Seuraava kerta on sitten helpompi, eikös? Tai ainakin…

Read More Read More

Riistaan tutustuminen ?>

Riistaan tutustuminen

Eilen oli Elmolla aika jännä päivä! Käytiin kasvattaja Ninan opastuksella tutustumassa riistaan toisen kerran. Ensimmäinen tutustuminen tapahtui siis pikkupentujen ollessa 5 viikkoa. Paikalla oli myös Elmon veli Oiva omistajansa Hennan kanssa. Ninalla oli myös molemmat omat koiransa mukana. Muru eli pentujen isoäiti sekä Eddie joka on  pentujen eno. Hennalla oli myös toinen labradorinsa Flora mukana, joten koiria riitti! Käytiin aluksi kävelemässä hiukan ja kaikki juoksetelivat innoissaan ja pennut arvatenkin painivat ihan täysillä. Elmo pääsi ensiksi tutustumaan riistaan, ihmeteltävinä oli varis ja lokki. Nina antoi Elmon…

Read More Read More

Leikkiä vaan ?>

Leikkiä vaan

Tällä viikolla ei ole paljoa tehty mitään treeniä, mutta ollaan kyllä paljon nähty koirakavereita. Tässä kuvasatoa eri tapaamista. Elmo ja Shetlanninlammaskoira Kio   Käytiin myös katsomassa toistakin shelttiä, 10 kk ikäistä Rölliä   Tänään käytiin myös moikkaamassa Oiva-veljeä! Kyllä pojat painivat innoissaan. Osasivat jo hiukan rauhoittua riehumisen välillä.

Ensimmäinen hammas lähtenyt! ?>

Ensimmäinen hammas lähtenyt!

Huomasin eilen, että Elmolta on ensimmäinen hammas lähtenyt irti! Yläetuhammasrivi oli harventunut ja toinenkin heilui jo. Tästä se hampaiden lähtö sitten alkaa, Elmo tänään 15 viikkoa. Meillä on ollut melko noutaja-painoitteinen viikko. Keskiviikkona käytiin moikkaamassa velipoika Oivaa, kun asuu kivasti myös Turussa. Oivan touhuja voit seurata täältä. Treenailtiin aluksi hiukan luoksetuloja sekä noutoja. Sainkin Elmon melko hyvin palauttamaan sekä lelun että damin. Tämäkin on nyt vähän kysymysmerkkinä itselle vielä, että miten opetan noudot. Vannoutuneet NOME-ihmiset kieltävät kaiken heittämisen pennulle sekä…

Read More Read More