Melkoista menoa ?>

Melkoista menoa

Tässä on nyt suuria päätöksiä tehty ja uusia tapoja opeteltu viimeisen viikon aikana. Käytiin viime la ja su aamulla Ninan Nome treeneissä. Ja vaan oltiin. Päätettiin, että Elmolla on nyt noin kolmen kuukauden malttiharjoitukset. Eli tyyppi ei nouda treeneissä yhtään mitään. Vain malttaa rauhoittua. Lauantaina sain ohjeet mitä sallitaan ja miten käyttäydytään. Elmo ei saa haukkua muita (muuten tulee kova komennus) eikä tempoa muiden perään (tässäkin kova komennus). Harjoitellaan lähinnä vierellä kävelyä, rauhoittumista ja paikallaan pysymistä.

Lauantaina oltiin pari tuntia malttamassa treeneissä. Ei siis katsottu kun toiset tekee, mutta hengailtiin vain rauhassa alueella. Ja otettiin ryhmäkävelyä. Elmo todella joutui miettimään, kun oli kotona ainakin loppupäivän ihan väsy. Sunnuntaina tehtiin sama. Elmo malttoi jo paljon paremmin vieraat koirat ympärillään. Tehtiin vähän malttiharjoituksia ja lähdettiin pois. Tätä se nyt on jonkun aikaa.

Elmo on oppinut alkeet noutamisesta joten se tuskin on ongelma. Koitetaan saada mulle nyt sellainen hyvä meininki päälle että Elmo kuuntelee ja tottelee innolla. Olen ollut liian kiltti ja höpötän Elmolle liikaa kotona ja ulkona. Joten mulla enemmän opettelemista. Katsotaan mitä tulee, kun kotona ei koko aikaa huomioida ja höpötellä. Treeneissä selkeät tiukat käskyt ja kun hienosti kehutaan maltillisesti.

Myös lenkillä ja treeneissä vieraat koirat naksutetaan kun katsoo, tuntuu toimivan aika hyvin. Saa siis katsoa, muttei sännätä tai haukkua tai rynnätä.

 

Käytiin eilen aamulla Nellin (ja hovitaluttajansa) kanssa lenkillä. Koitettiin niin, ettei moikata vaan lähdetään vaan kävelemään. Elmo haukkui aluksi hiukan, mutta kun komensin muutamaan otteeseen alkoi olla jo parempi. Istui ja suurinpiirtein tärisi kun yritti ihan tosissaan malttaa itsensä. Kun lähdettiin kävelemään ei Elmo enää paljoa välittänyt kaverista. Käytiinkin melkein heti koirapuistossa kun sattui olemaan tyhjänä. Lenkillä meidän meno on edelleen ihan kauheen näköstä. Temmotaan ja kiskotaan ja pysähdytään koko ajan. No ehkä se siitä sitten jossain kohtaa, kun tajuaa ettei se naru tosiaan pitene vaikka kuinka vetää.

||||| 0 Tykkään! |||||

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.