Malttia, malttia ?>

Malttia, malttia

Maanantaina oli Auran nuuskujen toinen damikurssikerta. Alku oli melkoista sähläämistä ja koitin pitää Elmon rauhallisena namittamalla koiraa. Meidän opettaja kysyikin, että mistä hyvästä palkkaan koiraa noin paljon. Aloin itsekkin miettiä, enkä tosiaan tiedä. Elmo kiihtyy nameista ja koitin pitää nameilla rauhallisena, melko loogista eikö.. Lopetin siis turhien namien antamisen, ja kas kummaa, Elmo rauhoittui! Kyttäili toki kaveria ja ympärilleen, mutta oli tosi rauhallinen verrattuna hetkeen ennen. Nuo alut on kyllä meille vaikeita, siis se kun mennään treenipaikalle. Ei se sitten enää hetken päästä kun päästään ”sisälle” siihen juttuun. Saattaa toki edelleen kytätä ja haukkua välillä, mutta ei ollenkaan niin paljoa. Tuon kun muistaisi aina, ettei tarvitse namittaa ihan koko aikaa..

Itse harjoitukset meni ihan kivasti mun mielestä. Malttia harjoiteltiin ja Elmo pysyikin paikoillaan vaikka damit lenteli. Hiukan piippasi kun patukka lensi ihan viereen, mutta muuten aika jees. Luoksetulossa ei ongelmaa, tulee pillillä hienosti. Seuraamista voisi harjoitella lisää, mutta sekin aika kivalla alulla on jo. Kotiläksyksi saatiin harjoitella malttia ja rauhallisuutta (just joo :D). Seuraava ja viimeinen kerta onkin jo lauantaina, joten ei tässä paljoa ole harjoitteluaikaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Eilen Henna ja Oiva tuli meille lenkkeilemään ja treenaamaan hiukan NOMEa. Lenkki meni niin kuin olettaa saattaa, alkulenkistä olisi pitänyt päästä veljen kanssa leikkimään vaan, mutta parani lenkin mittaan. Pystyivät haistelemaan ja kävelemään vierekkäinkin pieniä matkoja. Oiva on muuten melkoinen äijä jo! Nostaa jalkaa joka paikkaan ja Elmonkin tyttöpissan päälle! Meillä ei siis vielä nosteta jalkaa tai edes merkkailla.

Lenkin mittaan pojat hiukan väsyivät, joten oli hyvä ottaa treeniä päälle. Mentiin tuohon meidän läheiseen metsään, ja laitoin Elmon puuhun kiinni. Tein Oivalle kaksi kertaa haku-alueen, ja Elmo pysyi puussa hiljaa. Kun tuli meidän vuoro ottaa jotain, päätin että ensin malttia niin että Henna heittelee dameja meidän ympärille ja Elmo ei hae mitään. Pysyi hyvin, ei ääntäkään päästänyt. Sitten Henna kävi viemässä yhden damin hakuun ja siinä odotellessa Elmo oli hiukan levoton. Olen lähettänyt nyt kaikkiin tekemisiin maltin kautta, eli siis laskenut kymmeneen, huitonut yms. eikä Elmo pääse kuin rauhallisena odottaen tekemään tehtävää. Tuntuu toimivan aika kivasti! Hakuun lähetettyäni juoksi pentu ihan hulluna taas ympäri aluetta, välillä juoksi ohi, mutta palasi aina alueelle takaisin. Lopulta kun vauhti hidastui, löytyi myös dami. Ja se palautettiin hienosti, vaikka ensin meinasikin lähteä kaahaamaan toiseen suuntaan…

Tein loppuun vielä muutaman lähihakupillityksen ja molemmat damit löytyi hienosti ja palautui.  Elmo joutui takaisin puuhun kiinni ja tehtiin Oivalle vielä markkeerausta ja malttia. Tuntui ärsyttävän Elmoa, kun alkoi haukkua puunjuurella.


 

 

 

 

 

 

 

Tänään tehtiin meidän takapihalla malttia ja helppoja markkeerauksia. Tosin siellä oli myös hämydameja mukana. Koitin vähän että meinaako vaihtaa. Meidän piha on siis tosi pieni, mutta sai siinäkin pienet treenit tehtyä! Kävi usein dami suussa katsomassa myös toista, mutta siitä tuli toru, niin lopetti sen myös. Hienosti jaksoi keskittyä ja oli koko ajan rauhallinen!


Kuvat muutaman viikon takaiselta malttitreeniltä meidän viereisellä pellolla. Huomaa liina varmistamassa. Ei olla valmiita vielä koittamaan tuossa kohtaa ilman, kun on ihan lenkkireitin vieressä.

 

 

 

||||| 0 Tykkään! |||||

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.