Kevätrieha! ?>

Kevätrieha!

Tänään oli Idea kirppiksen pihalla Turun eläinsuojeluyhdistyksen ja kirpparin yhteinen Eläimellinen kevätrieha. Käytiin Elmon kanssa siellä sosiaalisoimassa ja olihan siellä vilinää!

Mennessä pentu haukkui aika paljon, mutta rauhoittui myös nopeasti vaikka ympärillä oli hevosia, toisia koiria (osa haukkui paljonkin), minipossu ja juoksevia lapsia. Sai kyllä olla ylpeä miten hyvin Elmo pystyi keskittymään hälinästä huolimatta mun tekemisiin, tai ainakin niihin nameihin. Toki tarkkaili ympäristöään ja välillä haukkuikin liian lähellä olevaa hevosta tai haukkuvia koiria. Mutta pääsääntöisesti oli tosi nätisti.

Kevätriehassa oli koirien makkaransyönti – kisa, jossa käytiin ottamassa Elmolta aika. Idea oli tosi hauska, peräkkäin oli kuusi ruokakuppia ja jokaisessa yksi makkaran pala. Kisassa mitattiin aikaa kauanko kestää syödä kaikki jonossa olevat makkarat. Jokainen koira sai palkinnoksi purutikun ja nopeimman ajan voittanut sai myös ison luun palkinnoksi. Ei taidettu olla nopeimmat, mutta Elmolle kisa maistui!

Tapahtumassa oli myös lemmikin ja omistajan yhdennäköisyyskisa, johon myös tottakai osallistuttiin. Tätäkään ei voitettu, mutta hauskaa oli silti! Elmo sai myös siitä palkaksi purutikun.

 

 

 

 

Myös poliisihevoset olivat paikalla, ne hiukan pelottivat Elmoa kun oltiin ihan vieressä. Uskalsi kuitenkin olla aika lähellä rauhassa. Täytyy varmaan tallille mennä taas joku päivä ihmettelemään.

 

 

 

 

 

Käytiin myös Ideakirppiksellä ihan sisällä asti, se kun oli sallittua myös nelijalkaisilta. Elmo oli fiksu pentu, eikä kaatanut pöytiä tai varastellut mitään tavaroita, saavutus sinänsä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Automatka kotiin oli tosi rauhallinen, toinen tuhisi farmarin takana häkissään vaan. Automatkailuihin palaan myöhemmin vielä tarkemmin.. Kaiken kaikkiaan oli kyllä mukava tapahtuma tämä. Paljon oli eri kokoisia ja näköisiä koiria paikalle tullut, hyvää sosiaalistamista siis!

Elmo tottakai herätti paljon kiinnostusta, taisi olla ainoa pentu tuolla. Ainakin sinä aikana kun me siellä oltiin. Täytyy keksiä seuraava tapahtuma, mihin voitaisiin mennä ihmettelemään Elmon kanssa!

||||| 3 Tykkään! |||||

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.